"Karataan täältä ja karataan kauas,
Sillä sydän sanoo mee."
Koulun jälkeen kävelin kotiin tylsistyneenä. Mua paleli. Vihasin loskakelejä. Kenkäni olivat ihan märät. "Mulla ei oo ketään." kuiskasin hiljaa ääneen. Tuntui oudolta. Mulla ei ollut kovinkaan montaa ystävää. Kavereita kyllä, mutta tuntui, etteivät hekään välittäneet minusta.
"Ja entä jos yksin kuolenkin?"
Illemmalla ryhdistäydyin ja päätin lukea matikan kokeeseen. Vaikka en tulekkaan koskaan tajuamaan siitä mitään. Täyttä hepreaa mulle. No sama kai tuo, kunhan jotenkin pärjään. No can do. En oo hyvä siinä.
Mietin syntyjä syviä, huomaan havahtuvani omista ajatuksistani huoneeni lattialta.
Eilen mua rupesi ärsyttämään, kun Haloo Helsingin platinapainos tuleekin vasta 22.11, eikä 15.11.
Kai se niin on, et odottavan aika on pitkä.
Puhun vain pääni sisällä pyörivistä ajatuksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti