sunnuntai 14. elokuuta 2016

SANNI @ UNTOROCK, UTAJÄRVI 18.6

Tämä Sannin keikka oli hieman extempore-reissu Reetan kanssa. Keikkaa edeltävällä viikolla päätettiin, että me lähetään sinne. Samalla viikolla kun keikka sitten oli, päätimme sitten ostaa juna- ja keikkaliput.
18.6 lähdettiin aamusta jo juna-asemalle, hyvissä ajoin ennen kuin meidän juna edes lähti. Kävimme tosin ensin mutkan muuten vain keskustassa, ennen juna-asemalle menoa. Puhuimme illasta ja kaikesta.  Oli hyvinkin lähellä, ettemme olisi paljastaneet Sannin soittajille, että tulisimme kyseiselle keikalle.
Keikkapaikalla meni päivä aluksi hitaasti, mutta onneksi jossain vaiheessa aika kului nopeampaa kun keksimme tekemistä. Näimme ennen keikkaa jätkiä. Juteltiin hetki siinä ja otettiin yhteiskuvat. Kiittelivät jälleen sitä, että tultiin paikalle ja arvostivat sitä, että tullaan keikoille.

Untorock oli aiempina vuosina ollut K18, mutta tänä vuonna sallittu / K18. Täysi-ikäisillä ja alaikäisillä oli erilaiset rannekkeet keskenään, kun rannekkeenvaihdossa kysyttiin ikää. Itse kiinnitin siihen huomiota, ettei keikalla ollut kovinkaan montaa alaikäistä.
Jälleen kerran oli loistava keikka Sannilta. Kuten aina.

Oli hieno extempore -reissu.

Ps. Pahoittelen sitä, että postauksia on tullut harvoin. Kone ei ole ollut käytössä, joten en ole voinut kirjoittaa tänne mitään. Tästä lähtien päivittelen sitä mukaan, mitä käyn keikoilla. Lisää postauksia on tulossa, mm. Qstock -viikonlopulta, joka oli heinäkuun lopussa. Se tulee, kunhan vain ehdin tehdä sen.

 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti