lauantai 17. maaliskuuta 2018

Mitä mulle kuuluu?

Ajattelin vaihteeksi kirjoittaa tämmöisen postauksen lukuisien keikkapostauksien lisäksi. Hetkeen tänne nyt ei ole yhtäkään keikkapostausta tulossa, joten tällä kertaa näin. Näistä keikkapostauksista on vaikea päätellä sitä, että mitä mulle kuuluu. Mulle kuuluu ihan hyvää siitäkin huolimatta, että käynnissä oleva työharjoittelu stressaa hyvinkin paljon. Pitäisi tehdä työpaikalla näyttöjä, jotka suoritettuani valmistun. Mikään muu mua ei tällä hetkellä stressaa kuin työharjoittelu.
Tarkoituksena olisi siis vihdoin valmistua toukokuun lopussa merkonomiksi. 
Olen miettinyt sitä, mitä haluaisin tehdä tuon koulun jälkeen. Muistan, kun hain nykyiseen kouluuni niin en tiennyt yhtään, mitä halusin. Tässä kolmen vuoden aikana on alkanut hahmottua se, mitä haluaisin myöhemmällä iällä tehdä tai opiskella.

Oon vihdoin keksinyt sen, mikä mua oikeasti kiinnostaa, Mulla on motivaatiota pyrkiä sitä kohti. Mua on aina kiinnostanu kirjottaminen ja muu siihen liittyvä. Oonkin nyt tehnyt yhteishaun sellaiseen kouluun, joka vastaa sitä mikä mua kiinnostaa. Yks asia on selkeytynyt kolmen vuoden aikana: ettei liiketalous ja kaupan ala ole juttuni. Oon kuitenkin sitä mieltä, että on hyvä olla jokin koulutus pohjalla; piti siitä tai ei, oli se oma juttu tai ei. Pääasia, ettei ole ilman koulutusta. Aina voi toki opiskella lisää.

 
 
 

Oon pitkään myös pohtinut sitä, että missä haluaisin asua viiden vuoden sisään ja eräs kaupunki sekä sinne muuttaminen on ollut jo useamman vuoden haaveena. Tampere nimittäin. Mulla on kestänyt pitkään löytää se ala, mikä itseä kiinnostaisi. Nyt, hieman vajaat parikymppisenä mä oon vihdoin tajunnut sen, mikä olis just se mun juttu. Siitä mä oon erittäinkin tyytyväinen. Tein pari päivää sitten (15.3.) yhteishaun ja 27.3. aletaankin tekemään lukusuunnitelmaa pääsykokeisiin lukemista varten. Saa nähdä, miten sen kanssa sitten käy.

Muuten mun elämään ei kuulu mitään sen kummallisempaa. Pari reissua on tiedossa Tampereelle, joista toinen on pääsykokeen takia. Pääsykokeet 7.5. Haen siis Tampereen yliopistoon. Ennen pääsykoereissua mulla on tiedossa Uniklubin levyjulkkarikeikka YO-talolla 20.4. Voihan Tampere. Tottakai mua stressaa jo nyt noi pääsykokeet, kun matskun tultua mun aika menee 7:30-13:30 arkisin työharjoittelussa ja sitten pitäis lukea. En valita. Tätä mä oon halunnu ja toi mihin haen kiinnostaa mua oikeasti. Mulla on onneks motivaatioo lukea. Hullua. Mä niin toivon, että pääsen sinne minne haenkin.

MUN SOMET //
Instagram / laurakahilainen / photosbylaurakahilainen
Twitter / laurakahilainen
Snapchat / laurakahilainen

3 kommenttia:

  1. Täällä toinen merkonomi, tosin mulla just sama ettei toi kaupan ala oikeen kiinnosta. Toivottavasti pääset sinne minne oot hakenut, pidän peukut pystyssä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä en esimerkiks ysillä tienny yhtään mitä mä haluan tehdä ja päädyin sitten opiskelemaan merkonomiks. Aika pian sen tajus, että ei tää oo mun juttu, mutta siinä kesti, että tajusin mikä mua oikeesti kiinnostaa. Nyt oon menossa sitä kohti ja mä toivon suuresti, että pääsisin Tampereen yliopistoon. Toki mä tiedostan sen, mitä se sitten vaatii multa: mm. kotoa pois muuttamisen ja muun vastuun. Pääsykokeisiin lukeminen alkaa 27.3. Vähän yli kuukaus aikaa lukea, mikä ei oo pitkä aika. Toivottavasti nääki löydät sellasen paikan, mikä kiinnostaa sua oikeesti. Onhan se tietty hyvä olla joku koulutus pohjalla, tykkäs siitä tai ei.

      Poista