Oli jälleen se aika, kun Uniklubi saapui kotikaupunkiini keikalle. Päivää aiemmin Levi, 23.2. Oulu ja lauantaina 24.2. Tampere. Oulun keikalle pääseminen ei ollut niinsanotusti yksinkertaista. Keikan ikäraja oli K22, mikä on toisinsanoen baarin suositeltu ikäraja. Olin viestitellyt aiemmin Uniklubin kitaristin Pasin kanssa asiasta. Näin itseasiassa Uniklubia ennen keikkaa alkuillasta, jonka jälkeen asiat järjestyivät eikä mun tarvinnut lähteä kotiin ennen keskiyötä. Saavuin keskustaan toissapäivänä kuuden aikoihin alkuillasta, mikä on mulle myöhäinen aika saapua keikkapäivänä keikkapaikan läheisyyteen. Näin Uniklubia joskus seitsemän ja puoli kahdeksan välissä.
Olotila on edelleen hyvin hämmentynyt perjantain takia. Tuntuu, että pelkkä kiitoksen sanominen on liian vähän sanottu siitä, mitä perjantaina tapahtui. Mut saa harva asia hämmentyneeksi mutta perjantai oli sitä. Kyseessä oli mun toinen kotikaupungin keikka Uniklubilta. Hieman vajaan kahden vuoden aikana mä oon päässyt näkemään vain kaksi Oulun keikkaa; muut kaukana kotoa. Yhtäkään reissua en oo katunu mutta olihan se ihanaa, kun ei pahemmin tarvinnut reissata. Tuntuu, että pelkän kiitoksen sanominen on liian vähän kiitoksena siitä, mitä tapahtu perjantaina.
Se on myös ihanaa, että musta on tullu sellanen henkilö, joka tiedetään etunimeltä ja sitä rataa. On se kiva, kun ei oo vaan "se joku". En tiiä onko näissä mun jutuissa nyt päätä tai häntää mutta kuitenkin. Ymmärrätte varmaan pointin.
Ovet aukesi joskus 21-22 välissä ja samalla sai jättää takin narikkaan. Baarin puolelle ovi aukesi lipunmyyntipisteen vierestä vasta kello 22, sillä Uniklubi oli aloittanut yhdeksältä soundchekin. Keikka alkoi joskus 23:30-00:00 välissä. Setti oli sama kuin aina ennenkin, lukuunottamatta Luotisadetta. Sitä ei tällä kertaa tullut. Musta tuntuu, ettei koskaan jää epäselväks kellekkään se, että mulla on hauskaa Uniklubin keikoilla. Keikoilla ylipäätään unohtaa hetkeks kaiken muun ja kaikki huonot jutut. Keikat on parasta mitä mä tiiän. Joku vois sanoa mulle, että "Laura kasva jo aikuseks ja lakkaa ravaamasta kokoajan keikoilla", mutta hei. Niin mä kasvankin, vaikka käynkin tilanteen salliessa keikoilla. Se on asia, mistä tuskin tuun koskaan luopumaan. Keikat on aina kuitenkin olleet iso osa mun elämää.
Pian onneksi pääsee kuulemaan aivan uusia biisejä, kun Uniklubin kuudes albumi julkaistaan huhtikuussa. Mielenkiinnolla ootan tota tulevaa levyä, sillä edellisestä on kuitenkin aikaa. Oon toki fiilistelly aiempia levyjä ja kahta singleä, jotka tulevalta levyltä on jo julkastu (Laavaa ja Pakkopaita).
Seuraavasta keikasta ei tosiaan toistaseksi oo mitään tietoa, mutta eiköhän lähiaikoina selviä sekin asia. Kaikesta huolimatta meitsi tykkää noista tyypeistä. Arvostan sitä, että ne jaksaa aina vaihtaa kuulumiset; oli paikkana Oulu, Tampere tai vaikka Helsinki. Näin Uniklubia myös keikan jälkeen, jolloin otin sitten yhteiskuvat pitkästä aikaa. Viimeksi taisin syyskuussa Oulun keikan yhteydessä ottaa jätkien kanssa kuvat. Pari keikkaa välissä, joita ennen / jälkeen ei oo vaan halunnu ottaa kuvia Uniklubin kanssa. Eikä mun mielestä aina ees tarvitte, koska mulle riittää myös juttelut noiden tyyppien kanssa.
Arvostan Uniklubin jätkissä sitä, miten isolla intohimolla ne tekee tota juttua vielä näidenkin vuosien jälkeen.
MUN SOMET
Instagram / laurakahilainen
Twitter / laurakahilainen
Snapchat / laurahaloo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti