Vietin ammattikoulun päättäjäisiä perjantaina 1.6. Tuntuu hullulta, miten nopeasti aika loppujen lopuksi kuluikaan. Muistan elävästi sen, kun elokuussa 2015 menin ensimmäisen kerran koululleni, amiksen ensimmäisenä päivänä. Muistan sen jännityksen määrän. Kaikenlaista on ehtinyt tässä kolmen vuoden aikana tapahtua niin koulussa kuin senkin ulkopuolella. Enemmän on tainnut kuitenkin tapahtua omassa elämässä. Osa niistä asioista heijastui amiksen toisella ikävästi koulunkäyntiini, mutta siitäkin suosta noustiin ja tässä sitä ollaan. Merkonomin paperit kourassa helpottunein fiiliksin.
Onneksi mulla oli koulussa aina ihmisiä, joiden kanssa viettää hyppytunteja ja ruokataukoja. Ei tarvinnut onneksi olla yksin, ei myöskään silloin kun oma mielenterveys reistaili pahemman kerran. Sieltä pohjalta mä oon pikkuhiljaa noussut, mutten oo vielä täysin kondiksessa. Tuskin koskaan tuun olemaankaan, mutta se on fakta, että olo on parempi kuin esimerkiksi 1,5 vuotta sitten.
Kun näin mun tutkintotodistuksen, niin ensimmäinen ajatus oli se, että mä oon hemmetin helpottunu. Olisi se voinut olla huonompikin, siis jos miettii tilannetta kun kaikki meinas romahtaa eikä mistään meinannu tulla mitään. Mä kuitenkin selvisin yllättävän hyvällä todistuksella.
Nyt edessä on kuitenkin uudet haasteet. Tämän kuun lopussa selviää asioita, mutta ennen sitä täytyy alkaa hakemaan töitä joka päivä ja joka paikkaan. Ensimmäisenä haen kotikaupunkini paikkoihin, mutta mikäli niistä ei kuulu mitään, niin onneksi mulla on plan b. Toivon, että mä pääsen sinne, minne mä oon aina halunnu.
Vaikeuksien kautta voittoon, elämä ei aina oo kivaa; se on tullu huomattua. Onneksi pääsen 9.6. ja 16.6. nollaamaan ajatuksia parille keikalle. Näistä lisää myöhemmin. Kuulumisia voi seurata aktiivisemmin Instagramista, jota käytän nimellä laurakahilainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti